Yleensä matkan päätteeksi olen kirjoitellut asioita, jotka ovat tavalla tai toisella pistäneet silmään tai jääneet mieleen. (Ranska, Tsekki.) Havainnot ovat täysin subjektiivisia ja mutuun perustuvia, joko karavaanarin tai yleisesti matkustavaisen näkökulmasta tehtyjä. Miksi muuttaa hyvää tapaa.
Puhtaus
Espanjassa tuntuu olevan sotkuisempaa kuin Portugalissa. Tienvarsille heitetään surutta roskaa ja Välimeressäkin lilluu paljon roskia (kts. aikaisempi postaus, ihan lopussa). Portugalissa on selkeästi siistimpi yleisnäkymä niin tienvarsilla, rannalla kuin meressäkin.
Kielitaito
Tuntui siltä, että Espanjassa luotetaan espanjaan ja Portugalissa osataan enemmän englantia. Varmaan turistialueilla osataan Espanjassakin englantia, mutta kävimme useissa ravintoloissa ja camping-alueilla, missä ei puhuttu englantia lainkaan tai vain muutama sana. (Koon auttava kielitaito joutui usein koetukselle, mutta pärjättiin yllättävän hyvin.)
Vaikka Portugalissakin törmäsimme ihmisiin, jotka eivät osanneet englantia, niin campingeilla ja kaupoissa saimme palvelua hyvällä englannilla. Yhden kassaneidin kanssa jutellessamme hän kertoi, että espanjalaiset suhtautuvat kieleensä aika paljon samoin kuin ranskalaiset: ovat siitä niin ylpeitä, etteivät vaivaudu opettelemaan tai käyttämään mitään muuta. Jopa Portugalissa käydessään he vaativat palvelua espanjaksi, kertoi kassaneiti närkästyneenä.
Matkaparkit ja campingit
Espanjassa ja Portugalissa on myös matkaparkkeja, joissa voi yöpyä ilmaiseksi tai parkkimaksun hinnalla, mutta näistä meillä ei tältä matkalta kertynyt kokemuksia. Koska lämpöä piisasi, tarvitsimme joka yöksi sähköä ilmastointia varten. Yövyimme siksi vain camping-alueilla Espanjassa ja Portugalissa.
Asuntoauton sähkön 'kolmoispistoke' (CEE-pistoke) oli Espanjassa ennemminkin poikkeus kuin sääntö. Ihan tavallisella sähköpistokkeella piti tulla toimeen. Sähkösysteemit olivat selvästi vanhentuneita. Portugalissa taas ajan tasalla olevia 'kolmoispistokkeita' oli enemmän.
Vessakäytäntö
Kreikassa käydessä on oppinut, että vessapaperit laitetaan roskakoriin, ei pönttöön. Sekä Espanjassa että Portugalissa käytäntö vaihteli niin, että sen kanssa meni ihan sekaisin. Monessa paikassa oli lappuja, jossa kehotettiin käyttämään roskista, mutta toisissa paikoissa ei lappuja ollut, jossain jopa kehotus laittaa vessapaperi pönttöön. Ota siitä sitten selvää.
Koo kehitti matkan aikana 'vessakassin', jossa oli mm. vessapaperia, saippuaa ja kolikkopussi. Käytiin sitten huoltamon, motarin lepoalueen tai campingin vessassa, niin puuttuva tai loppunut vessapaperi ei haitannut. Ja jos vessa oli maksullinen, ei tarvinnut rynnätä takaisin autolle hakemaan rahaa. Kassi osoittautui käteväksi myös leirintäalueilla, sillä osassa ei ollut vessapapereita lainkaan, vaan piti tuoda omat.
Liikennekäyttäytyminen
Yleisesti ottaen Portugalin liikennekäyttäytyminen oli kohteliaampaa ja huomioivampaa kuin espanjalainen. Kuvailisin sitä itsekkääksi. Minä tulen nyt tähän koloon eteesi -asenne oli Espanjassa ilmeisempää. Portugalissa annettiin herkemmin tietä.
Tosin poikkeuksiakin kummassakin maassa löytyi. Erityisesti jäi mieleen yksi portugalilainen kaveri. Etsimme Portossa reittiä Kuukkelin (=GoogleMaps) avulla ja se vei meitä (taas!) jotain aivan ihmeellistä kiertotietä pienille mutkaisille kaduille, jotka oli täynnä miten sattuu parkkeerattuja autoja, jotka tekivät teistä ja mutkista vieläkin kapeampia.
Yhtäkkiä huomasimme olevamme yksisuuntaisella kadulla, joka kapeni kahden kivimuurin välissä 2 m leveäksi. Asuntoauto on enemmän! Ei auttanut muu kuin peruuttaa, ja takana tietysti viisi autoa perässä! Koon piti laittaa huomioliivi päälle ja lähteä huitomaan autoja pakittamaan. Aluksi kukaan ei millään olisi antanut tilaa, pakkivalo tai merkkikieli (=huitominen) ei millään saanut ketään liikkeelle.
Onneksi osasivat englantia (!) ja lopulta ymmärsivät antaa tietä ja peruuttivat tien leveämmälle pätkälle odottamaan tai valitsivat toisen reitin. Koo käveli tietä eteenpäin estämään uusien autojen tulemisen kapealle, yksisuuntaiselle osuudelle. Se oli yllättävän suosittu reitti ja lisää autoja tuli vähän väliä.
Muuten homma toimi kohtuullisen hyvin, kunnes yksi herrasmies oli sitä mieltä, että mitä tuo nainen seisoo huomioliivissä keskellä tietä ja huitoo, minähän ajan tästä, koska minulla on siihen oikeus. Pakko oli väistää, koska äijä tuli päälle.
Sillä aikaa äL oli löytänyt pienen tienpätkän (sen ainoan!), johon auton pystyi peruuttamaan ja saamaan sen ympäri. Sen verran kapea tie oli pitkältä matkalta, että peruuttaminen sieltä pois olisi ollut tarkkaa ja hidasta puuhaa. Nopeampi oli kääntää auto ja ajaa nokka edellä, vaikkakin liikennesääntöjen vastaisesti yksisuuntaisella kadulla.
äL oli juuri saanut auton käännettyä ja oli tulossa vastaan. Mutta tällä (herras)miehellä ei ollut yhtään pelisilmää liikenteeseen nähden. Hän ajoi automme nokan eteen, nousi autosta ja alkoi selittää, miten hänen nyt pitäisi päästä tästä menemään.
Ei auttanut muu kuin peruuttaa takaisin sille pikku tienpätkälle ja antaa äijälle tilaa ohittaa. Tienpätkälle peruuttaminen oli hidasta, koska paikka oli hyvin ahdas. Piti varoa seiniä siellä, muuria täällä ja tienpätkän pieni mäki pakotti ajamaan sinne tietyssä kulmassa. Lepo-Lassen (automme kutsumanimi) perä on nimittäin pitkä ja matala. Se saattaa ottaa maakosketuksen jyrkissä paikoissa.
Sen sijaan, että tämä mies olisi antanut meille tilaa ajaa sumpusta pois minuutissa-parissa, hän tuhlasi omaa ja kaikkien muidenkin odottajien aikaa kymmenen minuuttia vain siksi, että minä haluan ja minulla on oikeus ajaa tästä nyt heti. Tottahan se tietysti oli, hän oli oikeassa. Mutta hankalan tilanteen mahdollisimman sujuvasta purkamisesta ei voinut puhua.
Matkan kokonaiskilometrit kotiovelta kotiovelle oli 8614 km!
Kommentit
Lähetä kommentti